maanantai, 17. syyskuu 2012
Hyviä ja huonoja uutisia - otetaan ne huonot ensin....
Maijan piti olla viidennellä viikolla tiine. Käytös on ollut aivan sellaista mammailua ja pyöristynytkin se on. Luulen, että se on ollutkin oikeasti tiine, mutta pennut ovat imeytyneet neljännen ja viidennen viikon välillä. Ja nyt on ehkä todettava, että onneksi niin.
Maija sai viime viikon lopulla järkyttävän epilepsiakohtauksen. Heräsin aamulla siihen, että se "jytkytti" mun sängyssä. Ja kyseessä ei todellakaan ollut sellainen "unessa juokseminen". Kohtaus kesti useita minuutteja ja Maija oli koko loppupäivän todella vaisu ja väsynyt. Epilepsiakohtauksen kaltainen kohtaus voi olla oire monesta eri asiasta. Toki se voi olla oikeaa epilepsiaa, mutta kyseessä voi olla esim. verenkiertohäiriö, maksan tai munuaisten vajaatoiminta, joku aineenvaihduntasairaus, aivokasvain. Joillakin nartuilla epilepsian kaltaisia oireita liittyy kiimaan. Oli miten oli, on mahdollista, että kyseessä on jotain sellaista, mikä on perinnöllistä ja siksi MP:tä ei enää astuteta. Vaikka tuo kohtaus olisikin johtunut vain jostain kiimaan ja mahdolliseen tiineyteen liittyvästä, on mahdollista, että se periyttää ominaisuutta narttujälkeläisilleen. Ja vaikka se ei sitä periyttäisikään, voin kertoa, että Maijalla ei todellakaan ollut kohtauksen aikana kivaa.
V-tuksen määrä on luonnollisesti ääretön. Koska nyt on pois jalostuskäytöstä sekä Bee että MP. Olen katsellut sukutauluja ja tehnyt vähän kyselyitä. Ja tehnyt omia päätelmiäni asioista. Ja kyllä hirvittää.
Vaikka minulla ei koskaan olekaan ollut tarkoitus kasvattaa tahtiin monta pentuetta / vuosi, niin kyllä tämä kirpaisee silti. Mutta nimenomaan näiden koirien vuoksi! Ihan helvetin sama, saanko enää yhtään pentuetta maailmalle, mutta mitä jos näiden koirien elämä ei enää ole jossain vaiheessa oikeaa koiran elämää? Millään serteillä, cacibeilla, titteleillä tai kasvattajapalkinnoilla ei ole hevon peen merkitystä, jos koira on sairas. Ei ole mitään väliä sillä, onko koira ulkomuotonsa puolesta joku huippu näyttelykoira, jos se on sairas tai sen jälkeläiset ovat jollakin lailla sairaita. Tottakai terve rakenne on tärkeä, ja terveeseen rakenteeseen liittyy läheisesti hyvä ulkomuoto, mutta MIKÄÄN ei saa mennä terveyden edelle. Jokainen allerginen, suolistoon tai liikuntaelimiin liittyvä oire tms. voi olla merkki jostain isommasta ja näitä ei saa vähätellä!!
Meidän rodussa on vouhkattu vuosia gööttispesifisestä verkkokalvon rappeumasairaudesta, entiseltä nimeltään J175. Sairautta on tutkittu Koirangeenit-tutkimusryhmässä jo vuosia ja ihan Amerikkaa myöten. Näyttää siltä, että sairaudesta on kahta muotoa, sellaista, joka alkaa näkyä nuoremmilla koirilla (ja näitä on tosi vähän) ja sellaista, joka näkyy vanhemmilla koirilla, jo jalostuskäyttöiän ohittaneilla. Tämän sairauden edetessä koiran näkö heikkenee niin, että ensin heikkenee hämäränäkö ja sitten päivänäkökin. Koira voi sokeutua.
Mitä jos koira sokeutuu nuorena? Okei, jos haluaa esim. agilitykoiran, niin tämä estää sen harrastamisen. On siis kyse ihmisen halusta! Koira ei todellakaan osaa kaivata agilityä, ei vaikka se olisi sitä harrastanutkin aikaisemmin. Näin se vaan on. Nuorenakin sokeutunut koira osaa kulkea tutussa ympäristössä ihan hyvin ja voi elää ihan mukavaa elämää. Entäs sitten nämä vanhana sokeutuneet? No, itsellä oli lapsuudenkodissa göötti, joka sokeutui kaihin takia yli 10-vuotiaana, en muista oliko Pippa 12 vai 13 silloin. Ja ihan hyvin mummelikoira pärjäsi ja kulki lähestulkoon 15-vuotiaaksi asti.
En tarkoita, että tieten tahtoen pitää alkaa lisätä koiria, joilla on riski sokeutua. Mutta kyllä minä olisin tällä hetkellä paljon enemmän huolissani sairauksista, jotka OIKEASTI AIHEUTTAVAT KIPUA TAI JOHTAVAT KUOLEMAAN tai jotka vaativat koiran elinikäisen lääkityksen. Ne ovat minusta niitä sairauksia, joista rodussa kuin rodussa, myös meidän, pitäisi olla huolissaan. Göötti on perusterve rotu, mutta ei meillä ole mitään aihetta paukutella henkseleitä. Ei todellakaan.
Jokainen pentue on jo sinällään riski, aina voi sattua mitä vaan. Mutta pitääkö tehdä yhdistelmiä, joissa riski on lähtökohtaisesti olemassa?
Jokainen yhdistelmä, jonka kasvattaja tekee, vaikuttaa ROTUUN. Ihan sama, olenko lähempänä Vuolasvirta- tai jotain muuta palkintoa, kun teen pentueen. Sillä on merkitystä RODULLE. Minun on päätettävä ensin, onko pentueella oikeasti positiivinen vaikutus rotuun vai teenkö sen vain sen takia, että saan pentuja myytyä, uusia näyttelykoiria, jotain muuta meriittiä. Jokaista narttua, jolla on oikea reikä persiissä ei oikeasti tarvitse astuttaa. Ymmärrän, että kun kasvatustyötä aloittaa niin jokainen narttu on tärkeä ja jokaisen jalostuskäytön menetys kirpaisee. Uskokaa pois, kyllä minä tiedän miltä se tuntuu.
Jokainen koira on minulle lähtökohtaisesti perheenjäsen. Minua on eräs kasvattaja syyttänyt siitä, että suhtaudun koiriini liikaa tunteella. TOTTA HELVETISSÄ SUHTAUDUN. Ne ovat minulle ja lapsilleni ensisijaisesti perheenjäseniä, eivätkä mitään pentukoneita. Onko koirani terve? Onko sillä hyvä olla? En nyt ihan oikeasti ala tekemään pentuja koiralla, jolla on ollut joku oire. Vaikkakin ohimenevä, kertaluontoinen tms. Jos joku voi koirallaan tehdä pennut sen jälkeen kun koiralla on ollut joku vaiva, niin siitä vaan. Minä en voi.
Miettikää, miltä minusta ja lapsista tuntui sinä aamuna, kun oltiin lähdössä Bellaa lopettamaan eläinlääkärille tuon moniniveltulehduksesta johtuvan halvaantumisen vuoksi. Tai miltä tuntui herätä siihen Maijan kohtaukseen. EN IKINÄ voisi tehdä yhdellekään pennunostajalle sitä, että tieten tahtoen ottaisin riskin pentueen tekemisessä ja jollekin perheelle aiheuttaisin surua ja pelkoa ja epätoivoa oman rakkaan perheenjäsenen vuoksi. EN IKINÄ. Mikään näyttelysaavutus tai meriitti tai palkinto ei ole sen arvoinen, että en voisi enää nukkua öitäni.
Minulla on ollut nyt kaksi pentuetta. Tietysti toivon, että B-pentueen sijoitusnarttuni jatkaa kasvatustyötäni. Ja että saamme vielä nauttia kotona pentulaatikon äärellä pieniä tuhistelijoita seuraten. Mutta minkään meriitin tavoittelu ei mene minun koirieni terveyden edelle, ei nyt eikä koskaan. Jos sen vuoksi kasvatustyöni jää näihin kahteen pentueeseen, olkoon niin.
Rapsuttakaa A- ja B-pentuja minun puolestani!
Aurinkoisia ihania syyspäiviä toivotellen
Tuija